20 Päivää Jouluun

Joulun käsityöt Tonttukylästä

Syvällä suomalaisen luonnon keskellä, mäntyjen, koivujen ja kuusten lomassa, järven rannalla sijaitsee Silas Tonttukylän verstas. Siellä valmistuvat Tonttujen rakkaudella tekemät käsintehdyt lahjat Jouluun ja muihinkin tilanteisiin. Niin suuret kuin pienetkin ihastuvat erityisesti tonttuihin ja mallistomme laajentuessa he nopeasti täydentävät omaa Tonttu-kokoelmaansa.

Tutustu käsintehtyihin joululahjoihin

Ripaus suomalaista Joulun satua

Silas Tonttukylän verstas syntyi kun Tontut muuttivat elintapojaan. Menneinä aikoina Tontut elivät talli-, koti-, ja riihitonttuina sekä pitivät ihmisistä ja eläimistä huolta. Mutta ihmisten elintapojen kovasti muututtua, siirtyivät lähes kaikki Tontut asumaan Joulupukin luo Korvatunturille, jossa he, kuten Joulupukkikin asuvat ihmissilmille näkymättöminä ja omassa rauhassaan.

Verkkokauppamme on käytössä jälleenmyyjiämme varten. Jos haluat tilata Joulun käsitöitämme kotiisi, voit otta yhteyttää Tonttu Uween. Koska kaikki tehdään käsityönä myös erikoismallit pieninäkin määrinä tilattavissa yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille, esim. logolla tai omalla tekstillä varustettuna. Tuokaa ripaus suomalaista Joulun satua koteihinne ja valikoimiinne veikeillä Tontuillamme ja muilla jouluisilla tuotteillamme!

Joulupukin satukirjat
Ryhdy joulukoristeiden jälleenmyyjäksi

Ota yhtettä

Tarvitsetko jotain erityistä joulukoristeiden kokoelmaasi? Joulupukin työpajalla valmistuvat myös monet personalisoidut ja henkilökohtaiset lahjat. Ota yhteyttä Tonttu Uween näihin kyselyihin liittyen!

Ota yhtettä

Ryhdy jälleenmyyjäksi

Tämä joulukoristeiden verkkokauppa on pääasiassa jälleenmyyjiämme varten. Jos olet kiinnostunut myymään tonttujamme omassa käsityökaupassa, voit rekisteröityä jälleenmyyjäksi milloin vain! Täytä rekisteröintilomake, jonka jälkeen avaamme jälleenmyyntitilisi.

Rekisteröidy nyt

Katso myös...

Christmas Eve Letters from Santa

Joulukirjeet

Joulupukin Postista löydät joulupukin perinteiset joulukirjeet.

Tulossa pian
Tonttukylä at Facebook

Tonttukylä Facebookissa

Seuraa meitä ja liity tarinoihimme Facebookissa.

Facebook
Contact Silas Tonttukylä

Kirjoita meille

Onko sinulla kysyttävää? Ota meihin yhteyttä.

Ota yhteyttä